Lama yllätti. Suomalaiset myivät häthätää osakkeensa halvalla pois. Turpiin tuli, mutta ei se mitään.

Rahat makaavat nyt korkosijoituksissa tai vielä turvallisemmilla säästötileillä. Se tarkoittaa, että inflaatio nakertaa pääomaa hitaasti, mutta varmasti.

Jutusta pistää silmään timantiksi tiivistetty oivallus: ”Reaalituotto edellyttää riskiä, mutta kukaan ei osaa varmasti sanoa, että riski kannattaa.”

No voi hyvänen aika sentään. Jos joku voisi luvata, että rahan lapioiminen osakkeisiin kannattaa, niin silloinhan ei tietenkään olisi kyse riskistä vaan setelipainokoneesta.

Jutussa toistetaan myös vanha totuus, tällä kertaa Credit Suisse –pankin tutkimuksen muodossa. Osakesijoittaminen kannattaa, kun tarkasteluväli on tarpeeksi pitkä. Sen sijaan tuotto alle kymmenen vuoden aikavälillä on sattuman kauppaa.

Miksi tätä on niin vaikea uskoa?

Jutun kirjoittaja Matias Möttölä arvelee, että syy sijoitusinnon puutteeseen voisi olla ”kirjava tarjonta ja heikot tiedot”. Eli TJ Group -tyyppisiä varmoja ravihevosia ei ole tarjolla riittävästi, jotta jonottaminen Aleksanterikadulla kiinnostaisi.

Sijoitusastrologia ja muut sääennusteiden tasoiset aavistukset osakemarkkinoiden liikkeistä herättävät innostusta vain hyvinä aikoina, kun sepitteiden tueksi on esittää muutama miljonääri.

Jutussa puhutaan myös uudesta eläkesäästämisen veroedusta, josta pääsemme nauttimaan ensi vuonna. Tähänkin etuun liittyy kuulemma ongelma. Osaamattomat kun saattavat ”arkuuttaan tehdä sijoituspäätöksiä, joita joutuvat katumaan.”

Helsingin kauppakorkeakoulun rahoituksen professori Markku Kaustialla on onneksi ratkaisu ongelmaan. Hänen mukaansa eläkesäästämiseen pitäisi saada ”automaatti, joka tekisi viisaan ratkaisun myös päättämättömän puolesta.”

Pienellä räätälöinnillä Kaustian koneesta voisi kenties kehittää yrittäjien oman mietintämyssyn, joka estäisi tyhmät ratkaisut ja vapauttaisi lamaantuneet toimitusjohtajat päättämättömyyden lumouksesta.

Koska viimeksi otit todellisen riskin tuotteesi kehityksessä tai markkinoinnissa? Vai annatko kilpaijoidesi aina päättää ja peesaat itse riskittä (ja surkealla katteella) perässä?

Vaajanen siteeraa kirjoituksessaan syyskuussa valmistunutta tutkimusta. Sen mukaan useimmat naisyrittäjät pitävät työtään mielekkäänä ja merkityksellisenä. Niinpä Vaajanen kysyy, mikseivät naiset lähde nykyistä rohkeammin kasvattamaan bisneksiään.

Tätä samaa jotkut jaksavat hokea vuodesta toiseen. Vaajanenkin tarjoaa vastauksen jo omassa kysymyksessään.

Jos yrittäjä pitää tilannettaan mainiona jo nykyisinkin, miksi ihmeessä hänen pitäisi syöksyä kasvu-uralle?

Repäisen tähän taas vanhan, hyväksi havaitsemani kaavan:

Tulos = Rohkeus x Halu x Osaaminen

Jos yksikin kolmesta kertolaskun tekijästä lähestyy nollaa, tuloskin on likimain nolla. Kaikkien kolmen kohdan on oltava kohdallaan, että alkaisi syntyä jotain erinomaista.

Valtaosa kasvuyrittäjien perään itkevistä on jostain syystä päätynyt siihen, että ongelma kumpuaisi osaamisen puutteesta. Siis Suomessa, jossa ihmiset ovat kai maailman parhaiten koulutettuja!

Vaikka monet uutiset väittävät samaa, olen aivan eri mieltä. Ei täältä osaamista puutu.

Päinvastoin, maamme alkaa olla pullollaan tarpeisiin nähden ylikoulutettua porukkaa. Tohtoreita tehtaillaan satamäärin työttömiksi vain siksi, että se on jotenkin hienoa.

Vaajanen taas epäilee, että kyse olisi pelkuruudesta.

Totta kai rohkeita voisi aina olla enemmän. Erityisesti markkinointi on aivan toivotonta, jos yrittäjä ei uskalla erottua kilpailijoistaan.

Toisaalta jokaiselle jo nytkin mukavasti pärjäävälle yrittäjälle on päivänselvää, että kasvubisnes lisää riskejä. Se pidentää päivää ja tuottaa monenlaista muuta murhetta.

Jos joku ei siis halua syöksyä kasvu-uralle, ehkä kyse ei olekaan rohkeuden puutteesta, vaan silkasta viisaudesta. Ei kai yksikään täyspäinen ala kerjätä verta nenästään ajankulukseen.

Mutta sitten tulee varsinainen ongelma. Mielestäni on pässinselvää, että kaikkein eniten mättää halu-osasto. Ei ole riittävää motiivia firmojen kasvatustehtäviin.

Kasvuyrittäjiä maahamme vonkaavien päähän ei tahdo mahtua, että kenties vain murto-osa yrittäjistä on nykyisessä työssään rikastumisen tai maineen toivossa. Sisäsyntyisestä työllistämisen vimmasta nyt puhumattakaan.

Kaikiin muutoksiin täytyy olla jokin syy. Yrittäjää täytyisi riivata jokin asia, joka voittaa hänen mukavuudenhalunsa. Mutta kun itsellisiksi ryhtyvillä on aika monenlaisia syitä uravalintaansa:

1. Ahneus. Jotkut yrittäjät haluavat rahaa ja paljon.
2. Näyttämisen halu. Esimerkiksi jotkut koulunsa kesken jättäneet haluavat osoittaa, että heistä on sittenkin johonkin.
3. Ylpeys. Kaikki huono-osaiset eivät suostu yhteiskunnan eläteiksi. Osa sisuuntuu ja päättää nousta kuopan pohjalta omin voimin.
4. Harrastus. Jokin itselle rakas puuha laajenee yritystoiminnaksi kuin varkain.
5. Kapina. Jotkut eivät kestä typeriä johtajia. Sellaisen ainoa vaihtoehto on ryhtyä omaksi pomokseen. Tähän ryhmään kuuluvat puhuvat mielellään yrittäjän vapaudesta.
6. Perinne. Esimerkiksi monet perheyrittäjät kuuluvat perinnesarjaan. Heistä tulee yrittäjiä, koska vanhemmatkin olivat sellaisia.
7. Toimiala. On paljon ammatinharjoittajia, joille yrittäminen on miltei ainoa vaihtoehto. Taiteilijalle tai hienopuusepälle ei välttämättä ole ole työpaikkaa olemassakaan.
8. Keksintö. Jokin idea on niin hyvä, että se on pakko jalostaa myyntikuntoon. Muuten harmittaisi aikanaan kiikkustuolissa.
9. Tilaisuus. Esimerkiksi omistaja saattaa yhtäkkiä tarjota osaa yrityksestä sen johtajien ostettavaksi. Ainutlaatuiseen tilaisuuteen on pakko tarttua.

Näistä yrittäjätyypeistä taitaa vain pari ensimmäistä hakea kovaa kasvua ikään kuin luonnostaan. Kaikilla muilla on yrittämiseensä aivan muut motiivit.

Jos kasvuyrittäjät ovat aidosti tärkeä asia, niitä kyllä saadaan tähän maahan vaikka kuinka paljon. Mutta silloin on satsattava listani ykkösryhmään – eli ahneisiin.

Paljon nykyistä isompi osa suomalaisista alkaisi kasvuyrittäjiksi, jos palkintona olisi enemmän rahaa. Tosin ihan tavallinen euro ei vielä riitä vokottimeksi.

Paras tulos saavutettaisiin, jos potti olisi nimenomaan (ainakin lähes) veroton.

Mikään ei motivoi suomalaista paremmin kuin verojen välttely. Sopivasti ahneita kasvuyrittäjiä alkaisi putkahdella joka kannon alta.

Virallinen Suomi itkee yrittäjyyden perään. Käytännön toimet näyttävät aika erilaisilta: Suomi tarvitsee yrittäjyyttä, heh heh

Itse olen sitä mieltä, että esimerkiksi nykyistä yritysverotusta vastaan sotiva “asiantuntija”, Helsingin kauppakorkeakoulun professori Heikki Niskakangas on maamme yrittäjien kannalta erittäin vaarallinen heppu.

Jos äijän mietteet olisivat ehtineet muuttaa verolakeja jo ennen tätä lamaa, konkursseja kertyisi nykyiseen nähden moninkertainen määrä.

Ikävä kyllä hänen propagandansa pääsee jatkuvasti näyttävästi läpi Hesarin sivuilla ilman toimittajien ensimmäistäkään kriittistä kommenttia.

Mutta ehkä Niskakangas on esimerkki siitä, miten gurumarkkinointi toimii. Se on myös väärissä käsissä tehokas ase.