Gurumarkkinointi

Sari Vaajanen on Innolink Research Oy:n palkittu kasvuyrittäjä ja myyntijohtaja. Hän kyseli viime viikolla Kauppalehden mielipidepalstalla (3.12.2009), pelkäävätkö naisyrittäjät kasvua.

Vaajanen siteeraa kirjoituksessaan syyskuussa valmistunutta tutkimusta. Sen mukaan useimmat naisyrittäjät pitävät työtään mielekkäänä ja merkityksellisenä. Niinpä Vaajanen kysyy, mikseivät naiset lähde nykyistä rohkeammin kasvattamaan bisneksiään.

Tätä samaa jotkut jaksavat hokea vuodesta toiseen. Vaajanenkin tarjoaa vastauksen jo omassa kysymyksessään.

Jos yrittäjä pitää tilannettaan mainiona jo nykyisinkin, miksi ihmeessä hänen pitäisi syöksyä kasvu-uralle?

Repäisen tähän taas vanhan, hyväksi havaitsemani kaavan:

Tulos = Rohkeus x Halu x Osaaminen

Jos yksikin kolmesta kertolaskun tekijästä lähestyy nollaa, tuloskin on likimain nolla. Kaikkien kolmen kohdan on oltava kohdallaan, että alkaisi syntyä jotain erinomaista.

Valtaosa kasvuyrittäjien perään itkevistä on jostain syystä päätynyt siihen, että ongelma kumpuaisi osaamisen puutteesta. Siis Suomessa, jossa ihmiset ovat kai maailman parhaiten koulutettuja!

Vaikka monet uutiset väittävät samaa, olen aivan eri mieltä. Ei täältä osaamista puutu.

Päinvastoin, maamme alkaa olla pullollaan tarpeisiin nähden ylikoulutettua porukkaa. Tohtoreita tehtaillaan satamäärin työttömiksi vain siksi, että se on jotenkin hienoa.

Vaajanen taas epäilee, että kyse olisi pelkuruudesta.

Totta kai rohkeita voisi aina olla enemmän. Erityisesti markkinointi on aivan toivotonta, jos yrittäjä ei uskalla erottua kilpailijoistaan.

Toisaalta jokaiselle jo nytkin mukavasti pärjäävälle yrittäjälle on päivänselvää, että kasvubisnes lisää riskejä. Se pidentää päivää ja tuottaa monenlaista muuta murhetta.

Jos joku ei siis halua syöksyä kasvu-uralle, ehkä kyse ei olekaan rohkeuden puutteesta, vaan silkasta viisaudesta. Ei kai yksikään täyspäinen ala kerjätä verta nenästään ajankulukseen.

Mutta sitten tulee varsinainen ongelma. Mielestäni on pässinselvää, että kaikkein eniten mättää halu-osasto. Ei ole riittävää motiivia firmojen kasvatustehtäviin.

Kasvuyrittäjiä maahamme vonkaavien päähän ei tahdo mahtua, että kenties vain murto-osa yrittäjistä on nykyisessä työssään rikastumisen tai maineen toivossa. Sisäsyntyisestä työllistämisen vimmasta nyt puhumattakaan.

Kaikiin muutoksiin täytyy olla jokin syy. Yrittäjää täytyisi riivata jokin asia, joka voittaa hänen mukavuudenhalunsa. Mutta kun itsellisiksi ryhtyvillä on aika monenlaisia syitä uravalintaansa:

1. Ahneus. Jotkut yrittäjät haluavat rahaa ja paljon.
2. Näyttämisen halu. Esimerkiksi jotkut koulunsa kesken jättäneet haluavat osoittaa, että heistä on sittenkin johonkin.
3. Ylpeys. Kaikki huono-osaiset eivät suostu yhteiskunnan eläteiksi. Osa sisuuntuu ja päättää nousta kuopan pohjalta omin voimin.
4. Harrastus. Jokin itselle rakas puuha laajenee yritystoiminnaksi kuin varkain.
5. Kapina. Jotkut eivät kestä typeriä johtajia. Sellaisen ainoa vaihtoehto on ryhtyä omaksi pomokseen. Tähän ryhmään kuuluvat puhuvat mielellään yrittäjän vapaudesta.
6. Perinne. Esimerkiksi monet perheyrittäjät kuuluvat perinnesarjaan. Heistä tulee yrittäjiä, koska vanhemmatkin olivat sellaisia.
7. Toimiala. On paljon ammatinharjoittajia, joille yrittäminen on miltei ainoa vaihtoehto. Taiteilijalle tai hienopuusepälle ei välttämättä ole ole työpaikkaa olemassakaan.
8. Keksintö. Jokin idea on niin hyvä, että se on pakko jalostaa myyntikuntoon. Muuten harmittaisi aikanaan kiikkustuolissa.
9. Tilaisuus. Esimerkiksi omistaja saattaa yhtäkkiä tarjota osaa yrityksestä sen johtajien ostettavaksi. Ainutlaatuiseen tilaisuuteen on pakko tarttua.

Näistä yrittäjätyypeistä taitaa vain pari ensimmäistä hakea kovaa kasvua ikään kuin luonnostaan. Kaikilla muilla on yrittämiseensä aivan muut motiivit.

Jos kasvuyrittäjät ovat aidosti tärkeä asia, niitä kyllä saadaan tähän maahan vaikka kuinka paljon. Mutta silloin on satsattava listani ykkösryhmään – eli ahneisiin.

Paljon nykyistä isompi osa suomalaisista alkaisi kasvuyrittäjiksi, jos palkintona olisi enemmän rahaa. Tosin ihan tavallinen euro ei vielä riitä vokottimeksi.

Paras tulos saavutettaisiin, jos potti olisi nimenomaan (ainakin lähes) veroton.

Mikään ei motivoi suomalaista paremmin kuin verojen välttely. Sopivasti ahneita kasvuyrittäjiä alkaisi putkahdella joka kannon alta.

Taloussanomien Risto Pennanen tiivisti eilen hienosti sen, miten poliitikot puhuvat yhtä ja tekevät toista.

Virallinen Suomi itkee yrittäjyyden perään. Käytännön toimet näyttävät aika erilaisilta: Suomi tarvitsee yrittäjyyttä, heh heh

Itse olen sitä mieltä, että esimerkiksi nykyistä yritysverotusta vastaan sotiva “asiantuntija”, Helsingin kauppakorkeakoulun professori Heikki Niskakangas on maamme yrittäjien kannalta erittäin vaarallinen heppu.

Jos äijän mietteet olisivat ehtineet muuttaa verolakeja jo ennen tätä lamaa, konkursseja kertyisi nykyiseen nähden moninkertainen määrä.

Ikävä kyllä hänen propagandansa pääsee jatkuvasti näyttävästi läpi Hesarin sivuilla ilman toimittajien ensimmäistäkään kriittistä kommenttia.

Mutta ehkä Niskakangas on esimerkki siitä, miten gurumarkkinointi toimii. Se on myös väärissä käsissä tehokas ase.

Akateemisen loppututkinnon suorittanut asiantuntija on koulutettu analyyttiseksi ja kriittiseksi. Siksi hänestä ei voi tulla menestyvää yrittäjää.

Parin viikon kuluttua lauantaina Pohjolan Starttipäivät alkavat jälleen Helsingistä. Tilaisuus on tarkoitettu yrittäjäksi aikoville tai sellaiseksi hiljattain ryhtyneille.

Viime vuonna puheenvuoroni päätteeksi kuulin kiperän kysymyksen:

Mikä on tärkein oppi, jonka olen oman yrittäjäurani aikana saanut?

Kun olen syntyjäni hidas hämäläinen Tampesterista, vastaukseni taisi olla aika hatara. Tilanne oli hiukan sama kuin jos joku olisi yllättäen kysynyt elämän tarkoitusta.

Nyt vuotta myöhemmin olen vihdoin päättänyt.

Tärkein oppi on se, että yrittäjän pitäisi oppia sietämään kaaosta, epätäydellisyyttä ja keskeneräisyyttä. Muuten hän ei pysty kehittämään kaksista bisnestä.

Miksi pohdintaan meni niin kauan?

Ehkä siksi, että vihaan kaikkein eniten kaaosta, epätäydellisyyttä ja keskeneräisyyttä. Olen kontrollifriikki.

Näen päivittäin asiantuntijoita, joita vaivaavat samanlaiset oireet. Ehkä jotkut ovat jo syntyjään sellaisia. Tai sitten kymmenien vuosien kasvatus- ja koulutusputki on tehnyt tehtävänsä.

Moni loppututkinnon suorittanut on saanut perinpohjaisen valmennuksen kriittiseksi, analyyttiseksi ja pedantiksi. Hän pyrkii täydellisyyteen, koska vain niin syntyy hyvää laatua. Niin hän ainakin kuvittelee.

Perfektionistin tunnistaa esimerkiksi siitä, että hän hieroi aikanaan lopputyötään toooooodella pitkään.

Hänestä oli tärkeää, että gradusta, diplomityöstä tai mistä milloinkin tuli viimeisen päälle hyvä. Arvosanan täytyi olla asteikon yläpäässä. Toisin sanoen hän haaskasi kuukausia nyhertämiseen, josta ei ole kenellekään mitään hyötyä koskaan.

Mitä tapahtuu, kun maisterimme ryhtyy yrittäjäksi?

Nappaan tähän näytteen yhdestä työpäivästä. Kuten kaikki työelämässä möyrineet tietävät, en liioittele yhtään:

1. Verkkosivut ovat vanhentuneet jo vuosi sitten.
2. Käyntikortit ovat loppuneet.
3. Uusi laskutusjärjestelmä osoittautuu sudeksi.
4. Hinnastosta löytyy paha virhe.
5. Sihteerin äitiyslomasijainen paukahtaa paksuksi.
6. Kolme asiakasehdokasta peruu tapaamiset syysflunssan vuoksi.
7. Köyhimmät asiakkaat eivät pysty maksamaan laskujaan. Rikkaimmat eivät viitsi maksaa.
8. Työntekijä hakee sairauslomaa esimieheltään saamansa palautteen vuoksi.
9. Alihankkija toimittaa sutta.
10. Tuotekehitysprojekti on puoli vuotta myöhässä.
11. It-tukihenkilö ei osaa sanoa, miksi läppärin käynnistyminen kestää 8 minuuttia.
12. Professori Niskakangas uhkailee taas kerran yrittäjiä veronkorotuksilla.
13. Puolet kiireellisistä kotihommista on jo kolmatta kuukautta hoitamatta.
14. Edellisestä parturista on pian 8 viikkoa.
15. Joku on kolhinut autosi parkkipaikalla korjaamokuntoon.

Tilannekatsaukseni saattaa tietysti olla peräsin mistä tahansa organisaatiosta. Mutta jos se on pienyrityksestä, listan asiat saattavat vallan mainosti olla firman vetäjän murheita kaikki.

Jos akateeminen yrittäjämme aikoo hoitaa kaiken kuntoon iltaan mennessä, hän joutuu valvomaan kuukauden putkeen. Sitä monet näyttävät kokeilevan.

Tyypillinen pedantti yrittäjä ei esimerkiksi kykene delegoimaan mitään. Hänen mielestään alaiset tekevät työnsä aina järkyttävän paljon huonommin kuin hän itse. Bisnes ei voi mitenkään kasvaa, koska pomon on pakko sotkeutua jokaiseen yksityiskohtaan.

Yrittäjä saakin firmansa vauhtiin vain, jos hän opettelee väkisin huolettomaksi.

Hän ei kerta kaikkiaan saa ottaa pulttia jokaisesta pienestä ongelmasta. Muuten hän ajaa itsensä vääjäämättä hullujenhuoneelle.

Jokainen tajuaa, että omaa perusluonnetta tai temperamenttia on tautisen vaikea muuttaa. Väitän, että juuri siksi akateemisen koulutuksen saaneet ovat niin harvoin yrittäjiä. Pää ei kestä alituista kaaosta, keskeneräisiä töitä ja päivästä toiseen jatkuvaa ongelmien vyöryä.

Perfektionisti lähtee lopulta mieluummin palkkatöihin. Siellä sentään prosessit toimivat. Ja mikä parasta, joku muu ottaa aina lopulta vastuun.

Bisneskirjat ja -lehdet levittävät myyttiä Steve Jobs -sankarityypeistä, jotka viilaavat firmansa jokaisen yksityiskohdan mielensä mukaiseksi. Älä yritä samaa. Muuten a) pysyt pienyrittäjänä ikuisesti tai b) joudut lataamolle parissa vuodessa.