Arkisto joulukuu 2009

Snellman myy kunnon jauhelihaa

04.12.2009

Snellman näyttää mallisuorituksen, miten bulkista syntyy hittituote.

Luin parin viikkoa sitten ilmestyneestä Talouselämästä (39/2009) jutun Snellmanin kunnon jauhelihasta. Siitä on tullut niin kova hittituote, että tavara on välillä loppunut kaupasta.

Kun yhtiö myi aikaisemmin viisi miljoonaa kiloa jauhelihaa vuodessa, nykyisin sitä menee yli miljoona kiloa enemmän.

Toimittaja Henrik Muukkonen oli otsikoinut juttunsa näin: “Mainostoimisto tyhjensi jauheliha-altaan”*. SEK & Grey oli tehnyt kampanjan, joka maksoi miljoonan.

Koska olen tutkiva blogisti, soitin Snellmanin markkinointijohtajalle. Peter Fagerholm kertoi markkinointioperaation taustoista mielenkiintoisia asioita.

Snellmanin tuotteen idea on siis se, että se valmistetaan tuoreesta, pakastamattomasta jauhelihasta. Muut valmistajat käyttävät ainakin joskus myös pakastettua lihaa.

Miten tämä asia sitten kannattaa ilmaista asiakkaille?

Snellmannin oma väki ajatteli aluksi, että pitäisi puhua tuoreesta jauhelihasta. Mutta kun asiaa pohdittin tarkemmin, kävi selväksi, että kuluttajat olettava jauhelihan olevan tuoretta aina.

Laatusana “tuore” viittaisi siihen, että joku vastaavasti myisi vanhentuneita tuotteita. Sellaisen mielikuvan ruokkiminen tuskin olisi eduksi koko toimialalle.

Oikeampi termi olisikin ollut “pakastamaton”. Mutta se taas on kovin tuotantolähtöinen ja tekninen käsite. Puhumattakaan, että sana on pitkä ja hankala.

Lopulta mainostoimisto oli suositellut, että puhuttaisiin vain kunnon jauhelihasta. Pienen pohdinnan jälkeen sitä päätettiin kokeilla.

Mainoskampanja alkoi tammikuun puolivälissä. Myyntiluvut nousivat muutamassa viikossa 30 prosenttia – ja jäivät sille tasolle.

Kysyin Peteriltä, mitä hän on oppinut tästä menestyksekkäästä operaatiosta. Hän tiivisti havaintonsa kolmeen asiaan:

1. Perehdy siihen, mitä asiakas aidosti arvostaa

Toki markkinointi toimi kokonaisuutena, vaikka kampanjan aikana esimerkiksi jotkut printtimainokset eivät pelittäneet lainkaan.

Mutta hankkeessa oli kuitenkin lopulta kyse tuotekehityksestä.

Pakasteiden hylkääminen oli Snellmanin oma keksintö, joka edellytti konkreettisia muutoksia tuotantoon. Yhtiö joutui muuttamaan logistiikkaansa ja välivarastojaan, jotta koko ketju toimisi aina ilman pakastelihaa.

2. Sitouta omat joukot

Fagerholm kertoi, että kehityshankkeessa oli mukana omaa väkeä hyvin laajasti. Jopa mainostoimistopalaverissa saattoi istua kymmenen Snellmanin edustajaa.

Keino oli sisäisen markkinoinnin kannalta tehokas. Kun mahdollisimman monet osallistuivat muutoshankkeeseen itse, he myös ymmärsivät sen syyt ja taustat.

3. Ole avoin

Kuluttajat kyllä luottavat kaupassa myytäviin elintarvikkeisiin periaatteessa. Toisaalta kuulemme jatkuvasti uusia uutisia väärinkäytöksistä ja ruokakriiseistä.

Onko siis ihme, jos asiakkaalla on kuitenkin kauppareissuillaan aina välillä epävarma olo?

Fagerholm totesi, että avoimuudesta on aina helppo puhua. Kaikki ovat samaa mieltä, että se on hyvä juttu. Mutta mitä se sitten käytännössä tarkoittaa, ei aina olekaan kaikille yhtä selvää.

Snellman on käytännössä avannut kampanjallaan ainakin joitain osia siitä, mitä kulissien takana tapahtuu. Se on vähentänyt asiakkaiden epäluuloja.

Entä miksi kirjoitan jauhelihasta, kun tämä blogin pitäisi puhua asiantuntemuksen markkinoinnista?

Mielestäni tuotteen merkitys on välillä päässyt hämärtymään tosi pahasti. On muodikasta hokea, että tuotelähtöisyys on perkeleestä. Kaikkien pitäisi sen sijaan olla asiakaslähtöisiä tai jotain.

Monet sotkevat asioita ja alkavat kuvitella, ettei tuote olisi tärkeä. Markkinointi hoitaa hommat.

Snellmanin hanke on kuitenkin esimerkki siitä, millainen voima näennäisesti pienilläkin tuotemuutoksilla voi olla.

Kun itse tuotteessa (tai palvelussa) on jokin kilpailijoista poikkeava ja asiakkaiden arvostama ominaisuus, markkinointi on sen jälkeen lasten leikkiä. Tai ainakin se on paljon helpompaa.

Jos tuote on aivan samanlainen kuin kaikilla muillakin, markkinointiosasto on helisemässä.

Ainoaksi vaihtoehdoksi jää keksiä jotain jännää, jolla saataisiin mitätön tuote näyttämään hyvältä ja erottumaan. Silloin alkaa palaa rahaa ja paljon.

Tuotteista palveluusi kilpailijoista poikkeava ominaisuus, jota tietty asiakaskunta arvostaa. Tienaat jo markkinointivaiheessa tuotekehityskulusi takaisin moninkertaisesti.

* Mielestäni sen jauheliha-altaan tyhjensi nimenomaan Snellmannin oma tuotekehitys, ei mainostoimisto.

Talentum ei kustanna kirjojamme

03.12.2009

Kyselin viikko sitten, millainen olisi hyvä kirjan kansi. Laitoin myös arvioitavaksi Talentumin ehdotukset.

Väärinkäsitysten välttämiseksi onkin heti kerrottava, että Talentum ei kustanna syksyllä ilmestyviä Gurumarkkinointi-kirjojamme.

Pohdimme asiaa hartaasti. Lopulta ilmoitimme pari päivää sitten, ettemme allekirjoita meille tarjottua kustannussopimusta. Sen sijaan kustannamme kirjat itse.

Tätä ei pidä tulkita väärin, sillä olen aina ollut tosi tyytyväinen yhteistyöhöni talentumilaisten kanssa.

Opuksia on tullut puserretuksi heidän kanssaan – hiukan laskutavasta riippuen – neljästä kuuteen kappaletta. Olen myös auttanut muutamia tuttuja bisneskirjailijoita samaan talliin. Sitähän en tekisi, jos en vilpittömästi pitäisi vaihtoehtoa parhaana mahdollisena.

Mutta jos Talentum on niin loistava kumppani, miksi kuitenkin päätimme antaa pakit?

Tavallaan kyse on siitä, ettei kannaltamme sopivaa kustantajaa taida olla olemassakaan. Ongelma piilee koko kustannusalan logiikassa.

Kirjankustantaja saa rahansa tietenkin kirjojen myyntikatteesta. Meille taas opusten myyntituloilla ei ole mitään merkitystä.

Yhden painoksen tekijänpalkkiot ovat vain kymppitonneja. Toki sekin on sikapaljon rahaa. Muttei sellaisilla summilla ole firmamme liikevaihdon kannalta suurta merkitystä.

Paljon oleellisempaa on se, että pystymme jakamaan kirjojamme edullisesti tai jopa ilmaiseksi. Se on vaikeaa, jos kirjailijan itsensäkin täytyy maksaa kustantajalle jokaisesta opuksesta jopa kymmeniä euroja.

No, tuokin ongelma olisi luultavasti vielä tavalla tai toisella hoidettavissa. Mutta sitten tullaan vielä vaikeampaan asiaan, eli kustannusoikeuksiin.

Kustannussopimuksen perusidea on tietenkin se, että kustantaja määrää kirjan monistamisesta. Se päättää painoksista ja esimerkiksi siitä, miten ja missä sisältöä kenties jaeltaisiin sähköisesti.

Samalla se tietenkin tarkoittaa, ettei kirjailija voi kylvää tuottamaansa sisältöä mihinkään ilman kustantajan lupaa.

(Tosin Talentum on ollut tässäkin asiassa varsin joustava. Sen osoittavat esimerkiksi Pölli tästä -kirjat, joiden sisältö löytyy lähes kokonaan Pölli tästä -blogista.)

Nyt joka tapauksessa lähestymme syytä, jonka vuoksi päätimme poiketa perinteiseltä reitiltä. Meille on aivan oleellista, että voimme jaella hengentuotteitamme mitä ihmeellisimpiä kanavia pitkin. Se on markkinointimme ydintä.

Tuotamme Kindle-version, jos siltä tuntuu. Saamme antaa kirjan pdf-muodossa pois, jos haluamme. Kenties jaamme koko sisällön uutiskirjeinä sähköpostitse.

Totta kai vakavasti otettavasta kustantajasta on myös paljon riemua.

Ison talon seulan läpäissyt kirja on useimpien mielestä oikeampi teos kuin vain jokin mitätön omakustanne. Hyvä kustannustoimittaja on painonsa arvoinen kultaa.

Lisäksi Talentumin ja WSOY:n kaltaiset yhtiöt tarjoavat kirjailijalle melkoista markkinointivoimaa. Niillä on omia myymälöitä ja puhelinmyyjiä. Reitti kirjakauppojen hyllyihin on hyvin hallussa.

Oman talon lehdet tarjoavat edullista mainostilaa. Suorapostia sinkoilee harva se viikko. Usein myös kustantajan seminaaribisnes markkinoi ja myy kirjoja mukavia määriä.

Me nyt kuitenkin päätimme luopua tästä kaikesta. Katsotaan sitten, olemmeko vuoden päästä hattu kourassa raapimassa jonkin kustantajan ovea.

Jätä asiakkaasi kiitollisuudenvelkaan

02.12.2009

Seurasin viikonloppuna mielenkiintoista keskustelua Espoon Scandic-hotellin vastaanotossa.

Aulassa pyöri bussilastillinen jääpallojunnuja, jotka olivat saapuneet hotelliin yöpymään pelivarusteineen. Joukkueen mukana oli vanhempia, joista eräs oli tullut selvittämään huonevarauksia tiskille.

Majoittujien määrä ei kuitenkaan vastannut varausta, sillä joku oli jäänyt joukosta pois. Huoltaja kysyi, voisiko yhden huoneen jättää maksamatta, kun ei sille kerran ollut käyttöä.

Erinomainen asiakaspalvelija olisi tässä vaiheessa nähnyt tilaisuutensa tulleen. Mutta toisin kävi.

Vastaanttovirkailija kertoi ensin, miksi varattu huone yleensä piti maksaa. Ja miksi peruutukset pitäisi tehdä ajoissa.

Huoltaja nyökytteli ja toisti pyyntönsä. Pian vastaanottovirkailija antoi periksi. Joitakin tulosteita ja allekirjoituksia myöhemmin homma oli kunnossa.

Lopuksi virkailija muistutti vielä asiakastaan, että ”jos hotelli olisi ollut täynnä, ei tämä olisi onnistunut.”

Miten saman asian olisi voinut hoitaa toisin?

Vastaanottovirkailija tiesi jo ennen keskustelua, että hotelli ei ollut täynnä. Ottajia tyhjälle huoneelle ei siis ollut.

Hotelli olisi toki voinut periaatteeseen vedoten periä asiakkaalta rahat tyhjästä huoneesta. Mutta se tuskin parantaisi asiakasuskollisuutta, joka on hotellibisneksen tärkeimpiä mittareita.

Virkailija tietää, että jos matka- ja turnauspäivän uuvuttama huoltaja jää kiitollisuudenvelkaan, hän palaa seuraavankin turnauksen ajaksi hotelliin. Koko muu joukkue mukanaan.

Mitä luulet, olisiko asiakkaan mielikuva palvelusta ollut erilainen, jos vastaanottovirkailija olisi heti ja hymyssä suin hoitanut asian kuntoon? Ilman saarnoja.

P.S. Kiitokset Samuli Koivulahdelle, jonka kommentti edelliseen kirjoitukseeni kirvoitti tämän tarinan.

Apunen teroitti kynänsä

02.12.2009

Näin joulukuun alun kunniaksi myös Edisteen toinen osakas ja toimitusjohtaja Antti Apunen alkaa julkaista juttuja Gurumarkkinointi-blogissa.

Meillä on aika selkeä työnjako.

Itse juoksentelen meuhkaamassa siellä sun täällä niin, että liperit liehuvat. Välillä se on kouluttamista, välillä myyntityötä. Joutoajat naputtelen tekstejä ihmisten riesaksi.

Toki Anttikin kouluttaa ja myy. Mutta sen lisäksi hän on pitkän linjan tuotteistaja. Antti huolehtii, että päivä päivältä mutkistuva tuotantokoneistomme kehittyy oikeaan suuntaan.

Antilta onkin odotettavissa tosielämän tarinoita, jotka liittyvät usein markkinoinnin automaatioon, hunajapurkin rakennuspalikoihin ja tulosten mittaamiseen.

Ne ovat tietenkin juuri niitä samoja asioita, joita syyskuussa ilmestyvä toinen yhteinen kirjamme (Gurumarkkinoijan hunajapurkki) käsittelee.

Tarjoatko lihasvoimaa vai asiantuntemusta?

02.12.2009

Vastasin aikanaan järjestelmähankkeesta, jossa asiakkaana oli Aktia-pankki. Kun projektimme valmistui, marssimme kravatit ojennuksessa palautepalaveriin.

Meitä jännitti, koska sekä kustannukset että aikataulu olivat karkeasti ottaen tuplaantuneet matkan varrella. Tuntien hiillostuksen sijaan asiakas tiivistikin sanottavansa lyhyeen.

Aktian projektivastaavat olivat sitä mieltä, että olimme tehneet virheen. Virhe oli se, että olimme tehneet kaiken, kuten he olivat pyytäneet.

Osa ominaisuuksista oli sellaisia, että tiesimme jo tehdessämme ne merkityksettömiksi. Emme silti kiistäneet asiakkaan näkemystä. Ajattelimme, että kyllä hän tietää. Maksaja saa, mitä haluaa.

Projektissamme 20 prosenttia ominaisuuksista söi 80 prosenttia budjetista. Ja lopulta suurin osa tuosta 20 prosentista oli ominaisuuksia, jotka eivät olleet tavoitteen kannalta välttämättömiä.

Oikea asiantuntija olisi vastannut asiakkaalle tiukasti ja kertonut, miksi toiveiden tynnyriä ei kannata avata. Hän olisi konkretisoinut lopputulokset asiakkaalle ja auttanut tätä käyttämään aikansa ja rahansa oikein.

Valtiosihteeri Raimo Sailas saa säännöllisesti kuraa niskaansa. Esimerkiksi Helsingin Sanomissa 20.10.2009 hän julistaa, että julkisissa palveluissa on paljon kustannuksia, joista voidaan säästää ilman, että palvelut heikentyvät.

Kukin voi kuvitella, millaisia ensireaktioita kommentti saa aikaan terveydenhuollon päättäjissä. Asiantuntijan kommentti tai ohje ei suinkaan aina ole tervetullut.

Asiantuntijalla ja työvoimalla on vissi ero. Asiantuntija tietää jotain, mitä et itse tiedä. Hän kertoo sinulle, mitä kannattaa tehdä ja mitä ei.

Ja parhaassa tapauksessa hän jopa ottaa vastuun mielipiteestään.

Lihasvoimaa voit vuokrata tuntihinnalla projektisi täytteeksi. Silloin kuitenkin joudut itse kertomaan, mitä ja miten pitää tehdä.

Asiantuntija uskaltaa olla eri mieltä asiakkaansa kanssa. Hän tekee ehdotuksia ja ottaa vastuuta päätöksistä. Vuokraresurssi levittelee käsiään tiukan paikan tullen. Kumpaan porukkaan itse kuulut?