USA:n presidentti Barak Obama kävi torstaina pokkaamassa Nobelin rauhanpalkintonsa Oslossa.
Satuitko näkemään tv:stä, miten Obama aloitti kiitospuheensa?
Ihailin suoritusta pää kallellaan. Tavallaan hän toimi ainoalla oikealla tavalla. Muttei vastaava silti olisi ihan jokaiselta onnistunut.
Obama paukautti tiskiin heti ensimmäiseksi kaikkein ankeimmat faktat. Siis juuri ne, joita hän tiesi jokaisen vieraan pohtivan.
Hänpä onkin sellainen rauhanmies, joka käy parhaillaan pariakin sotaa. Ja että hän lähettää nuoria sekä tappamaan että tapettavaksi.
Tuskin yleisön joukossa monikaan enää haukotteli.
Näin asiantuntijan ja myyjän pitäisi aina toimia. Hänen pitäisi hyökätä oma-aloitteisesti hankalimpien mahdollisten vastaväitteiden kimppuun. Muuten asiakas unohtuu pohtimaan aivan muita asioita kuin olisi tarkoitus.
Jos tuotteesi aiheuttaa hiustenlähtöä, ehkä se kannattaisi kertoa heti. Mutta voisihan siihen lisätä, että toisaalta jotkut pitävät kaljuja naisia seksikkäinä (kuulemma).
14.12.2009 04:25 |
…mutta kyllä! Kuulostaa juuri oikealta lähestymistavalta. Monet läpikäymistäni myyntikoulutuksista ovat teroittaneet sitä kuinka tärkeää on kumota yleisimmät vastaväitteet, jo ennenkuin niitä esitetään, johtuen siitä, että jos ne ehditään esittää, asiakas menettää kasvonsa siinä vaiheessa kun myyja ryhtyy argumentoimaan
14.12.2009 09:06 |
Koivulahti, kiitos kommentistasi!
Myyntikouluttajat usein väittävät, että hinta pitäisi kertoa vasta viimeiseksi. Mutta jos investointi on kaikkien mielestä käsittämättömän suuri, hyvä myyjä saattaa hyvinkin aloittaa käyntinsä niin, että hän tappaa euroja koskevat vastaväitteet ensimmäiseksi.
Itse olen käyttänyt tätä härkää sarvista -tekniikkaa eniten silloin, kun olen myynyt yhden miehen palveluja isoille yrityksille. Olen kysynyt aivan ensimmäiseksi, haittaako ostajaa firmani mitätön koko. Eipä ole koskaan haitannut.
14.12.2009 21:56 |
No eihän tässä voi kun nyökkäillä. Onhan se nyt täysin eri näköistä touhua, kun ottaa härkää sarvista ja pitelee sen aisoissa. Vaihtoehtona on tietysti ylväs karkuunjuoksu, viimeisessä umpikujassa pelkojensa kanssa silmätysten joutuminen ja komeaan kaareen puskettu myyjänketale ulos kehästä.