Arkisto marraskuu, 2009

Luuletko olevasi rahoitusbisneksessä?

30.11.2009

Monet yrittäjät ja johtajat ovat liian kilttejä, kun joku keksii pyytää rahoitusta omalle liiketoiminnalleen.

Viime viikolla lehdessä oli juttu siitä, miten suuret konepajat ovat alkaneet “sopia” maksuajoista (Pidennetyt maksuajat käynnistivät kapinan, KL 26.11.2009).

Isojen asiakkaiden ostajat olivat lähettäneet tukkureille kirjallisia ota tai jätä -henkisiä kirjallisia ilmoituksia, että maksuajat tulevat venymään jopa useita kuukausia.

Terästukkuri Flinkenbergin toimitusjohtaja Bernt Ehrnrooth totesikin, ettei hän suostu moiseen yksipuoleiseen saneluun. Hän sai taustatukea esimerkiksi Onniselta ja Kontinolta.

Konepajojen tyyli on tietenkin poikkeuksellisen tyly. Mutta jokainen myyjä tai johtaja törmää ajoittain vastaaviin kyselyihin. Ne saattavat kuulostaa harmittomilta, mutta eivät ne sitä ole:

“Budjettimme on tältä vuodelta käytetty. Sopiiko, että toimitus on tänä vuonna, mutta maksamme laskun vasta keväällä?”

“Voisimmeko tehdä oravannahkakauppaa? Sillä tavalla välttäisimme veroja.”

“Kasvamme niin kovaa vauhtia, että kassamme on tyhjä. Käykö, että maksamme koko summan vasta, kun projekti on paketissa?”

“Meillä on otettu käyttöön sähköinen laskujen kierrätys. Saatavanne ovat vain jääneet jonnekin prosessiin.”

“Tekesin rahat tulevat vasta kuuden kuukauden päästä. Onko OK, että maksamme vasta silloin?”

Suhtaudun tällaisiin kyselijöihin erittäin epäluuloisesti. Vastaan heille lähes poikkeuksetta samalla tavalla.

“Ikävä kyllä yritykseni ei ole rahoitusbisneksessä. Jos tarvitsette lainaa, olkaa ystävälliset ja hakekaa sitä osakkeenomistajilta tai pankista.”

Tiukka linjani on joskus saattanut estää kaupat. Toisaalta en ole monikymmenvuotisen yrittäjäurani aikana tehnyt euroakaan luottotappiota.

Etenkin tällaisina vaikeina aikoina maksulintsareiden kanssa kannattaa olla tarkkana. Sen verran olen saanut tutustua tuotteistusprojekteissa perintäyhtiöiden elämään, että yksi perussääntö on tullut selväksi.

Jokainen ylimääräinen viivästyspäivä kasvattaa luottotappion riskiä rajusti. Mitä enemmän suoritus on myöhässä, sitä todennäköisemmin jäät nuolemaan näppejäsi.

Siksi periaatteeni onkin, että isken nopeasti ja kylmästi, jos rahaa ei ala kuulua eräpäivään mennessä. Jos yksi huomautus ei auta, perintätoimisto saa toimeksiannon saman tien.

Tietysti joustan, jos hyvä asiakkaani sitä pyytää. Mutta kun tulee puhe maksuista, tilanne on toinen. Olen yhtä leppoisa huumoriveikko kuin Finnairin lentäjä, jonka nimikkoparkkiruutuun joku on täräyttänyt ruskean Ladan.

Toki useimmat myyjät kylvävät luottotappion siemenet jo silloin, kun he valitsevat asiakkaansa. Tai tarkemmin sanottuna silloin, kun he eivät niitä valitse.

Jos kaikki ovesta sisään horjahtaneet ostajaehdokkaat kelpaavat, ennen pitkää käy huonosti joka tapauksessa.

Pyöritätkö todella pankkia? Älä suostu hölmöyttäsi toisten bisnesten rahoittajaksi.

Hyödyllinen pikaopas ei tyrkytä

26.11.2009

Yksi asiantuntijan tehokkaimmista markkinointivälineistä on oma pikaopas. Se ei kuitenkaan saa tyrkyttää mitään.

Pekka Huttunen lähetti aamulla sähköpostia Koodiviidakko Oy:stä. Hän pisti tulemaan tiedoksi linkin uuteen pikaoppaaseen, jonka nimi on Sähköpostimarkkinoijan opas.

Kävinkin heti lataamassa dokumentin itselleni. Se on mainio esimerkki siitä, miten tehokkaasti tämä sinänsä yksinkertainen markkinoinnin muoto toimii:

  1. Sain oppaan lahjaksi. Näin Pekka rakentaa kiitollisuudenvelkaa.
  2. Opas antaa kirjoittajistaan ammattimaisen kuvan. He tuntuvat tietävän, mistä puhuvat.
  3. Oppaan sisällöstä on selvästi hyötyä omalle liiketoiminnallemme.

Hyvällä pikaoppaalla on yksi ominaisuus, joka on usein asiantuntijoille aivan ylivoimaisen vaikea käsittää. Teksti ei nimittäin saa tyrkyttää.

Opas ei ole mainos. Se ei ole myyntipuhetta. Sen tarkoitus on antaa lukijalleen hyödyllistä tietoa.

Suosittelenkin, että oppaassa on hyvin vähän – jos lainkaan – jorinaa asiantuntijan tuotteista. Hehkuttelusta puhumattakaan.

Esimerkiksi Gurumarkkinoijan pikaopas ei höpise palveluistamme mitään. Sellainen vain vesittäisi asiatekstin.

Toki oppaassamme on pari kirjamainosta. Mutta ne erottuvat selvästi toimituksellisesta osuudesta aivan samoin kuin missä tahansa ammattilehdessä.

No miten opas sitten myy mitään? Ei kai ole tarkoitus harrastaa vain hyväntekeväisyyttä?

Hyvän pikaoppaan tehtävä onkin myydä ensin asiantuntijan näkökulmaa, mielipiteitä ja ammattitaitoa – ei hänen tuotteitaan.

Jos lukija ostaa kirjoittajan ajatukset, ehkä hänen kanssaan voisi jutella seuraavaksi myös tuotteista tai palveluista. Mutta sen aika on vasta vaiheessa kaksi. Hötkyilystä on asiantuntijapalvelun myyntityössä vain haittaa.

Yksi hyvän pikaoppaan tunnusmerkeistä on tullut selväksi vuosien mittaan. Tiedät osuneesi maaliin, kun oppilaitoksen lehtori soittaa ja pyytää hengentuotettasi opetuskäyttöön. Perinteinen mainospuhe ei sellaiseen tarkoitukseen kelpaa.

Kirjoita osaamisestasi pikaopas, josta on lukijalle aitoa hyöytyä. Jaa sitä ilmaiseksi asiakasehdokkaille.

Ristomatti Ratia veti kädet puuskaan

25.11.2009

Helsinki on valittu vuoden 2012 design-pääkaupungiksi. Ristomatti Ratia oli pari minuttia sitten haastateltavana Maikkarin uutisissa.

Uutisankkuri Keijo Leppänen meni kysymään sen kysymyksen, jota itsekin pohdin tänään heti ensimmäiseksi:

Miten tämä design-pääkaupunkihomma muutetaan euroiksi?

Ratia veti kätensä välittömästi torjunta-asentoon. Sitten hän selitti jotain, mutta ei tietenkään pystynyt vastaamaan kysymykseen.

Reaktio oli paljastava. Tänään julkaistu tiedote kertoo aivan samaa. Kenelläkään ei taida olla aavistustakaan, mitä konkreettista hyötyä valinnasta seuraa.

Näin todella monet markkinoijat toimivat.

Tärkeintä on pöhinä, huomio ja näkyvyys.

Kaikki muu jää herran haltuun. Kuten myyntitulokset.

Vaatimattomuus vie katuojaan

25.11.2009

Asiantuntija on niin pirun vaatimaton, että hän kökkii läpi elämänsä köyhempänä kuin olisi tarpeen.

MBnetissä Janne Pikkarainen kirjoitti tänään siitä, miten näppärästi ohjelmistonikkarit sössivät hommansa.

Usein koodarit päättävät itse, minkä versionumeron he antavat ohjelmalleen. Tuo pieni yksityiskohta kertoo asiakkaalle monenmoista.

Mitä esimerkiksi versionumero 0.6 paljastaa paketista? Entä versio 12?

Kyllä alle ykkösen jäänyt versionumero viittaa siihen, ettei ohjelmisto ole valmis. Vastaavasti kymmenes sukupolvi on yleensä jo tosi pitkän kehityksen tulos.

Janne tiivistää kirjoituksessaan hyvin sen, että asiantuntijoiden turha vaatimattomuus on suorastaan haitallista. Se harhauttaa asiakkaita.

Tuote saattaa olla jo vaikka kuinka hyvä. Mutta perfektionistin niska ei taivu. Hän ei halua retostella, että tuote olisi edes käyttökelpoinen. Samalla hän menettää sekä rahaa että arvokasta asiakaspalautetta aivan turhaan.

Google on näyttänyt mallia. Toki sen tuotteet saattavat pysyä vuosikausia beta-versioina (eli versionumero on käytännössä alle ykkösen). Mutta asiakkaita on silti kertynyt valtavasti. Keskeneräisyys ei ole menoa haitannut.

Puske tuote ulos heti, kun siitä irtoaa hyötyä. Aloita versiosta 1.5 tai 2.0.

Kirja alkaa kannesta

24.11.2009

Kirjaprojektin ensimmäisiä vaiheita on keksiä kirjalle kansi. Ilman sitä opuksen markkinointi ei oikein pääse käyntiin.

Seuraavat kaksi kirjaani ilmestyvät keskiviikkona, syyskuun 1. päivänä 2010. Tai täsmälleen ottaen meidän kirjamme ilmestyvät.

Ensimmäisen kirjan nimi on Gurumarkkinointi. Yhtiökumppanini Antti Apunen on teoksen toinen kirjoittaja.

Toisen opuksen nimi on Gurumarkkinoijan hunajapurkki. Sen kanteen painetaan Antin nimi ensin, itse soitan kakkosviulua.

Ensimmäinen opus on tarkoitettu asiantuntijoiden esimiehille. Se keskittyy strategiaan ja johtamiseen.

Toinen kirja on käytännöllinen opus. Se on tarkoitettu markkinoijalle. Jos ensimmäinen jauhaa strategiaa, kakkonen käsittelee sitten taktiikkaa.

Aloitamme kirjojen ennakkomyynnin kerrankin ajoissa. Julkaisupäivään on aikaa runsaat 10 kuukautta.

Joudumme siis kuvaamaan ostajaehdokkaille jotain sellaista, mitä ei vielä ole olemassakaan.

Ensimmäisten markkinointitehtävien joukossa onkin pusertaa kirjasta kuva. Se on yllättävän tärkeä juttu edelleen. Kuvaa varten tarvitaan teokselle tietenkin kansi.

Mutta sitten päästäänkin mielenkiintoiseen pohdintaan: millainen hyvä kirjan kansi on?

Uhrasin asialle tunnin ja taitoin tällaiset ensimmäiset luonnokset:

Gurumarkkinointi-kirjan kansiluonnos

Gurumarkkinointi-kirjan kansiluonnos - Klikkaa kuva täysikokoiseksi

Gurumarkkinoijan Hunajapurkki -kirjan kansiluonnos 5

Gurumarkkinoijan Hunajapurkki -kirjan kansiluonnos 3 - Klikkaa kuva täysikokoiseksi

Olin jo ehtinyt pajattaa kansien merkityksestä myös lempikustantajalleni Talentumille. Niinpä sieltä kustannustoimittajamme Liisa Poikolainen lähetti alustavia kansiluonnoksia ihmeteltäväksemme.

Hahmotelmissa on jäljellä yksi kakkoskirjan työnimistä, eli Gurumarkkinoinnin niksikirja. Se siis muuttuu vielä hunajapurkiksi. Mutta siitä viis, Talentumin ehdotukset näyttävät tältä:

Gurumarkkinoinnin niksikirja - Talentumin kansiluonnos 1

Gurumarkkinoinnin niksikirja - Talentumin kansiluonnos 1 - Klikkaa kuva täysikokoiseksi

Gurumarkkinoinnin niksikirja - Talentumin kansiluonnos 2

Gurumarkkinoinnin niksikirja - Talentumin kansiluonnos 2 - Klikkaa kuva täysikokoiseksi

Gurumarkkinoinnin niksikirja - Talentumin kansiluonnos 3

Gurumarkkinoinnin niksikirja - Talentumin kansiluonnos 3 - Klikkaa kuva täysikokoiseksi

Gurumarkkinoinnin niksikirja - Talentumin kansiluonnos 4

Gurumarkkinoinnin niksikirja - Talentumin kansiluonnos 4 - Klikkaa kuva täysikokoiseksi

Nyt pyydän apuasi. Voisitko kertoa näkemyksesi ja vastata kaikkiin tai osaan seuraavista kysymyksistä:

  1. Mikä oheisista kirjan kansiluonnoksista on paras. Miksi?
  2. Jos olisit itse ohjaimissa, millaisen kannen haluaisit?
  3. Mitkä ovat ylipäätään hyvän bisneskirjan kannen ominaisuudet / kriteerit?

Entä tarvitsetko jotain lisätietoa, jotta voisit kommentoida ja/tai perustella näkemyksesi?

Kirjan käyttöliittymä ylivoimainen?

23.11.2009

Kuriiri kiikutti vihdoin Amazonin Kindle-lukulaitteen pöydälleni.

Purin värkin paketista heti. Kuten uusissa vermeissä usein, tämänkin päällä oli iso tarra, johon oli painettu käyttöohjeita.

Amazon Kindle

Amazon Kindle paketista otettuna - Klikkaa kuva täysikokoiseksi

Paitsi että kuva ei ole tarrassa. Suojakalvo on aivan kirkas ja tyhjä. Kuva nököttää laitteen näytössä.

Kindle tulee jo laatikossaan niin, että näyttö on valmiiksi päällä. Se kun ei kuluta sähköä muulloin kuin kuvan päivitysvaiheessa. Ja koska kuva on niin tarkka ja vakaa, jälki näyttää aivan painetulta.

Kaikkein hauskinta tässä on se, että yhtiökumppanini Antti oli jo varoittanut asiasta. Silti lensin retkuun.

Painetun paperin ylivoimaisuudesta paasaavat eivät ilmeisesti paremmasta tiedä. Luulen, että takinkääntäjät yleistyvät lähiaikoina rajusti.

Amazon näyttää mallisuorituksen myös siitä, ettei vakavan bisneksen tarvitse olla aina niin paskantärkeää. Tässä kuva Kindle-laatikon kyljestä:

Kindlen helppo tuoteboksi

Kindle-boksi ei tärkeile - Klikkaa kuva täysikokoiseksi

Pakkaus on tosiaan harvinaisen helppo tapaus. Eikä se sisällä styroksia tai muuta ongelmajätettä.

Toiseksi tärkein tehtäväsi

22.11.2009

Metroaseman vesivahinko ei saanut johtajia hoitamaan toiseksi tärkeintä tehtäväänsä.

Kirjoitin tasan kaksi vuotta sitten siitä, mikä on tehtävä ensiksi, kun huomaat sössineesi asiakkaan palvelun (Musta laatikko, osa 3).

Et suinkaan ryhdy korjaamaan vikaa. Sen sijaan soitat asiakkaalle.

Mutta heti sen jälkeen on vuorossa toiseksi tärkein tehtäväsi. Tietenkin korjaat virheen. Lisäksi huolehdit heti, ettei sama ongelma pääse toistumaan.

Oli mielenkiintoista lukea tämän aamun Hesarista, että vesivuoto kasteli Rautatientorin metroaseman uudelleen. Pelastuslaitos oli taas päässyt pumppaamaan satoja kuutioita vettä aseman uumenista.

Käsittämätöntä oli se, että syy oli jälleen sama. Edellisellä kerralla ratkennut putki (tai siihen asennettu sulkuventtiili) paukahti taas. Ja vesi tuli edelleen sisään samasta salaperäisestä suojatunnelin seinään timanttiporalla puhkaistusta aukosta.

Lehdessä sekä HKL:n että Helsingin Veden pomot selittelivät. Uusi vuoto ei kuulemma viivästytä metroaseman “avajaisia” enää enempää.

Toimittaja ei kuitenkaan kysynyt mielestäni kaikkein oleellisinta kysymystä:

Mitä helvettiä, eikö sitä suojatunnelin reikää ole vieläkään tukittu?!

Miljoonavahingot aiheuttaneesta jättivuodosta on kulunut jo kaksi viikkoa. Sinä aikana herrat johtajat eivät ole saaneet komennetuksi äijiään sen vertaa, että nämä olisivat käyneet pulttaamassa teräskannen suojatunnelin betoniseinässä ammottavaan reikään.

Hoida ensin viestintä. Sen jälkeen on vuorossa toiseksi tärkein tehtäväsi. Ryhdy välittömästi toimiin, joilla estät vahinkoa toistumasta.

Mikä on paras Rapala?

20.11.2009

Joku oli joskus kysynyt Rapala-vaapuista hyvän kysymyksen: “Mistä valmistaja voi tietää etukäteen, mikä malli todella houkuttaa kalan iskemään?”

Firman perustaja Lauri Rapala oli vastannut, ettei sitä kukaan tiedäkään. Hänen mielestään vaapun kalastusteho ratkesi jo kaupassa.

Eniten ostetut uistimet viettävät vedessä enemmän aikaa kuin huonosti myyvät versiot. Mitä enemmän jokin vaappumalli pääsee uimaan, sitä enemmän se tuottaa saalista.

Mitä asiantuntijan pitäisi tästä päätellä?

Juttelin viikko sitten erään alansa huipun kanssa. Hän kertoi, miten aikanaan eräs projekti oli onnistunut erinomaisesti. Asiantuntijan maine lähti kiirimään.

Pian hänet kutsuttiin mukaan oman toimialansa kaikkien aikojen vaativimpaan hankkeeseen. Sekin onnistui mainiosti.

Myönteinen kierre oli syntynyt. Lopun voi jokainen päätellä itse.

Eniten ostetut vaaput kalastavat parhaiten, koska ne pääsevät parhaille kalavesille vemputtamaan hauen nokan eteen useimmin.

Vastaavasti niistä ammattilaisista tulee alansa parhaita, jotka pääsevät näyttämään kyntensä parhaisiin projekteihin useimmin.

Sillä ei ole merkitystä, onko vaappu poikkeuksellisen houkuttava hauen mielestä. Eikä sillä, että asiantuntija osaa hommansa maailman parhaiten jo vauvana.

Lopulta kyse on substanssista. Mutta ei aluksi.

Peli ratkeaa siinä vaiheessa, kun asiakas on ostamassa.

Kalastaja ostaa kaupasta parhaalta näyttävän vaapun. Työpaikalleen tuo sama toimitusjohtaja tilaa taitavimmalta vaikuttavan asiantuntijan.

Jos haluat huipulle, ala näyttää alasi parhaalta rapa…eikun asiantuntijalta.

Taipuuko asiantuntija myyjäksi?

19.11.2009

Asiantuntija ei halua myydä. Mutta yhä useamman on pakko taipua. Posti näyttää mallia, miten jopa virkamiehistä on saatu varsinaisia myyntitykkejä.

Myin vanhan kamerani verkkohuutokaupassa. Kiikutin paketin postiin. Postivirkailija osoittautui kaikkea muuta kuin virkailijaksi.

Keskustelumme eteni jotakuinkin näin:

- Onko paketissa jotain särkyvää?

- No joo, siellä on kamera.

- Pitäisikö laittaa särkyvää-merkintä?

- Pakkasin sen kyllä aika hyvin. Ei taida olla tarpeen.

- Onko se arvokas laite?

- Öö, ei se ole kovin arvokas, alle satasen.

- Selvä, tämä maksaa nyt 8,50 euroa. Mutta jos joskus lähetät jotain arvokkaampaa, siihen kannattaa ottaa vakuutus. Tässä tapauksessa paketin hinta olisi noussut vain 6 eurolla. Ja silloin siihen tulee sekin särkyvää-maininta jo hintaan mukaan.

- OK, kiitos vinkistä, sehän ei kuulosta pahalta hinnalta ollenkaan.

- Olisitko tarvinnut jotain muuta? Onko kopiopaperia vielä jäljellä?

- Kiitos, en tarvitse nyt muuta.

- Joulupostimerkitkin ovat jo saapuneet. Haluaisitko niitä? Kortit kannattaa lähettää ajoissa, niin ei tule kiire.

Kun pääsin vihdoin jotakuinkin vaatteet ehjänä ulos, tarkistin, oliko lompakko vielä tallessa. Ei sillä, että postineiti olisi ollut hetkeäkään epäystävällinen. Päinvastoin.

Mutta melkoinen myyntitykki nutturapäästä oli tullut. Muistelen nähneeni hänet  samassa työssä jo silloin, kun postikonttori oli vielä yhtä kaupallinen kuin neuvostoliittolainen virasto.

Tilanne veti mietteliääksi siksi, että lähes jokaisella asiakkaallani on ongelma: miten saada asiantuntijoista myyjiä?

Enää yhdelläkään työnantajalla ei tahdo olla varaa nörtteihin, jotka käyttäytyvät kuin raha putoaisi taivaasta. Se nyt ei vain enää käy, että joku nakkelee niskojaan ja tuhisee, miten hän inhoaa kaikkea kaupallisuutta.

Esimerkiksi asiakkaan tiloissa päivät pääksytysten majaileva konsultti voisi olla parhaimmillaan järkyttävän tehokas myyjä. Se johtuu siitä, että hän

a) näkee lisämyynnin tilaisuuksia jatkuvasti ja

b) tuntee asiakkaan väen jopa paremmin kuin omat työkaverinsa.

Periaatteessa tuollainen ostajan organisaatioon soluttautunut myyrä saisi kaupaksi luontevasti lisäpalveluja niin, ettei sitä kukaan edes myyntityöksi tunnista.

Tai saisi ja saisi, jos hommaa olisi harjoiteltu yhtä hyvin kuin postikonttorissa.

Satanen vetoa, että Postin asiakaspalvelijoilla on bonuspalkkaus. En oikein jaksa uskoa, että entinen virkamies olisi vain yhtenä päivänä nähnyt valon, rasvannut leukanivelensä ja alkanut kauppiaaksi.

Toisen satasen heittäisin likoon sen puolesta, että postilaiset ovat opetelleet tunnistamaan lisämyynnin paikkoja. Esimerkiksi tuo “onko paketissa jotain särkyvää” -kysymys on kaikessa yksinkertaisuudessaan helvetin nerokas. Sehän johtaa väkisin aika veikeään vuoropuheluun.

Myyjä pelottelee, että hänen oma organisaationsa aikoo rikkoa asiakkaan tavarat, jos tämä ei maksa suojelumaksua.

Sitä paitsi sillä on merkitystä, miten myyjä avaa keskustelun. Pienet muutokset saattavat kasvattaa tulosta kymmeniä prosentteja. Lue esimerkki jutustani “Ei oo, ei tuu – eikä tilata!

Näitä vastaavia pieniä tilaisuuksia pitäisi käydä läpi asiantuntijoiden kanssa. Jokaisen on opittava tunnistamaan niitä.

Kaikista asiakastyötä tekevistä on valmennettava agentteja, jotka vaanivat myyntimahdollisuuksia vaistomaisesti varsinaisen työnsä ohessa.

Asiantuntija vihaa tyrkyttämistä. Siksi avausten on oltava sellaisia, että keskustelu etenee lisätilausta kohti kuin itsekseen, ilman pienintäkään pakkomyynnin tunnetta.

Millaisia tilaisuuksia omassa asiakastyössäsi aukeaa? Mistä sen tiedät, että jos nyt sanot oikeat sanat, pian tilaus putoaa syliisi kuin itsekseen?

Näin Suomi kannustaa yrittäjiä

17.11.2009

Taloussanomien Risto Pennanen tiivisti eilen hienosti sen, miten poliitikot puhuvat yhtä ja tekevät toista.

Virallinen Suomi itkee yrittäjyyden perään. Käytännön toimet näyttävät aika erilaisilta: Suomi tarvitsee yrittäjyyttä, heh heh

Itse olen sitä mieltä, että esimerkiksi nykyistä yritysverotusta vastaan sotiva “asiantuntija”, Helsingin kauppakorkeakoulun professori Heikki Niskakangas on maamme yrittäjien kannalta erittäin vaarallinen heppu.

Jos äijän mietteet olisivat ehtineet muuttaa verolakeja jo ennen tätä lamaa, konkursseja kertyisi nykyiseen nähden moninkertainen määrä.

Ikävä kyllä hänen propagandansa pääsee jatkuvasti näyttävästi läpi Hesarin sivuilla ilman toimittajien ensimmäistäkään kriittistä kommenttia.

Mutta ehkä Niskakangas on esimerkki siitä, miten gurumarkkinointi toimii. Se on myös väärissä käsissä tehokas ase.